Header Rauhan rakentajat

Antirasistinen työote varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa

Maksuttomia antirasismikoulutuksia varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilöstölle

Rauhan rakentajat -hankkeessa järjestetään maksuttomia verkkokoulutuksia antirasistisesta työotteesta kahdelle kohderyhmälle: varhaiskasvatuksen ja perusopetuksen henkilökunnalle.

Molemmille kohderyhmille on tarjolla kolme koulutusosiota: perusteet antirasistisesta työotteesta ja kaksi syventävää koulutusosiota, jossa työskennellään konkreettisten esimerkkitapausten avulla. Osallistujat voivat osallistua omien tarpeidensa ja mahdollisuuksiensa mukaan yhteen, kahteen tai kaikkiin kolmeen osioon. 

Huomaathan, että kaikki osiot edellyttävät aktiivista osallistumista ja sisältävät mm. pienryhmätyöskentelyä.

Kaikki koulutusosiot toteutetaan kevään 2026 aikana kaksi kertaa.

Koulutukset varhaiskasvatuksen henkilökunnalle

Jokainen osio on oma kokonaisuutensa, joten voit tulla mukaan yhteen tai useampaan osioon. Jos et kuitenkaan ole aiemmin osallistunut antirasismikoulutuksiin, suosittelemme lämpimästi osallistumaan ensin perusteisiin ja vasta sitten syventäviin osioihin.

  • Perusteet, verkkototeutus 2 h
  • Syventävä osio 1, verkkototeutus 2 h
    Ratkaisuja arkeen: Miten käsitellä rasismia lasten kanssa?
  • Syventävä osio 2, verkkototeutus 2 h
    Avaimet muutokseen: Antirasistinen työote käytännössä

Koulutukset perusopetuksen henkilökunnalle

Jokainen osio on oma kokonaisuutensa, joten voit tulla mukaan yhteen tai useampaan osioon. Jos et kuitenkaan ole aiemmin osallistunut antirasismikoulutuksiin, suosittelemme lämpimästi osallistumaan ensin perusteisiin ja vasta sitten syventäviin osioihin.

  • Perusteet, verkkototeutus 2 h
  • Syventävä osio 1, verkkototeutus 2 h
    Ratkaisuja arkeen: Miten käsitellä rasismia oppilaiden kanssa?
  • Syventävä osio 2, verkkototeutus 2 h
    Avaimet muutokseen: Antirasistinen työote käytännössä

Kouluttajat

Kouluttajina toimivat Ekvalitan yhdenvertaisuusasiantuntijat Eerika ja Virve. Lue heistä lisää tästä.

Eerika

Eerika

Eerika on työskennellyt Ekvalitalla vuodesta 2020. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri (aineenopettaja), yhteiskuntatieteiden maisteri (sukupuolentutkimus) ja ratkaisukeskeinen neuropsykiatrinen valmentaja.

eerika@ekvalita.fi
040 567 3071

Virve

Virve

Virve on työskennellyt yhdenvertaisuuskysymysten parissa Ekvalitalla vuodesta 2016. Hän on toiminut ammatillisessa koulutuksessa opettajana ja ajaa myös vapaa-ajallaan yhdenvertaisuuskysymyksiä aktivismin muodossa.

virve@ekvalita.fi
040 184 6613

Rauhan rakentajat -hankkeen on rahoittanut Niilo Helanderin säätiö.